Keskiaikaiset markkinat

Kesäkuun lopusta heinäkuun alkuun Turussa järjestettiin Keskiaikaiset markkinat. Se on Suomen suurin keskiaikaan ja muinaisaikaan keskittyvä tapahtuma, joka yhdistää historian ja hauskanpidon toisiinsa. Vuonna 2014 Keskiaikaiset markkinat keräsi noin 120 000 kävijää. Tänä vuonna määrä rikkoontui 60 000 kävijällä. Näin ollen uudeksi ennätykseksi voidaan…

Hannover Messe

CeBit 2011

Vuoden 2014 Hannoverin messut jäivät ikimuistoisesti vierailijoiden mieleen. Syynä siihen oli Intia, joka oli messujen virallinen kumppanuusmaa. Henkeäsalpaava esitys avajaistapahtumassa sai katsojat unohtamaan, että istuivat vielä keväisen viileässä Hannoverissa. Lavalle ilmestyi tanssijoita ja artisteja eri puolilta Intiaa. Lähes varttintunnin pituisessa esityksessä näytettiin suuri kirjo…

SLUSH – oman luokan megatapahtuma

slush

Slush on Suomessa alkunsa saanut kansainvälinen teknologia- ja kasvuyritystapahtuma, joka järjestetään vuosittain Helsingissä. Näkyvän ja suurella budjetilla järjestetyn tapahtuman tavoitteena on  saattaa yhteen kansainvälisiä kasvuyrityksiä, sijoittajia ja mediaa. Slush on onnistunut kutsumaan myös suuria yrityksiä kuten Amazonin, Googlen tai Alibaban. Juuri tämä tekee Slushin niin…