Finland at Expo 2010 uutiskirje 2/2010
Kiinalaisen uuden vuoden juhlissa tutustuttiin Expoon
Kiinalaista uutta vuotta juhlittiin Helsingissä Lasipalatsin aukiolla lauantaina 13. helmikuuta. Helsingin ja Pekingin kaupunkien isännöimä ulkoilmatapahtuma oheistapahtumineen esitteli myös Suomen kulttuuriohjelmaa Shanghain Expossa. Lisäksi esillä olivat Agent Pekan toteuttamat maailmannäyttelyn kuvitusteemat sekä Snowball-hankkeen suomalais-kiinalainen arkkitehtuuriyhteistyö. Kiinalaisen kuvataiteilijan Pan Jian Fengin No Matter -näyttely puolestaan on osa Suomen ja Kiinan välistä visuaalisen taiteen yhteistyötä.
Mediatilaisuudessa kurkistettiin Kirnuun
Noin 100 Expon yhteistyökumppaneiden, medioiden ja muiden sidosryhmien edustajaa osallistui Helsingissä
11. helmikuuta järjestettyyn lehdistötilaisuuteen. Viimeisimpiä uutisia Suomen
Expo-projektista ja Suomen paviljongin Kirnun tarjoamasta sisällöstä kertoivat
Suomen Expo2010-valtuuskunnan puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen,
pääkomissaari Pertti Huitu, näyttelypäällikkö Petri Ryöppy, Logonetin
myyntijohtaja Mika Roini, Greater Helsinki Promotionin viestintäjohtaja Johanna
Korhonen sekä Koneen muotoilujohtaja Anne Stenros. Kiinalaisia ja suomalaisia
kulttuurielämyksiä tarjosivat Pekingin oopperaseurue ja trumpetisti Verneri
Pohjola.
Timo Halonen voitti valokuvakilpailun
Espoolainen Timo Halonen arvottiin pääpalkinnon eli Kemiran lahjoittaman kahden hengen Shanghain matkan voittajaksi Better City - Better Life -valokuvakilpailussa. Lisäksi osallistuneiden kesken arvottiin viisi Nokian tuotepalkintoa. Finpron, Greater Helsinki Promotionin, Kemiran ja Nokian järjestämään kilpailuun lähetettiin yhteensä 300 kuvaa. Niistä 31 on valittu maailmannäyttelyyn osaksi interaktiivista multimediateosta. Valokuvakilpailun satoa on nähtävillä Helsingissä Lasipalatsin aukiolla 7.3.2010 saakka.
Näyttely avaa näkökulmia suomalaisuuteen
Suomen paviljongin näyttely muodostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa toivottaa vieraat tervetulleeksi, vahvistaa Suomi- tunnelmaa ja esittelee myös virtuaalisen näyttelyoppaan. Toinen osa avaa näkökulmia suomalaisuuden alkulähteille: vahvaan luontoyhteyteen, kansanluonteeseen sekä sosiaaliseen, kulttuuriseen, taloudelliseen ja sivistykselliseen ympäristöön. Kolmas osa esittelee unelmakaupungin; suuren interaktiivisen esityksen niistä aiheista ja ratkaisuista, joita Suomi esittelee paremman elämän sekä tasapainoisen ja kestävän tulevaisuuden elementteinä. Lue näyttelystä tarkemmin osoitteessa
: http://www.finlandatexpo2010.fi/nayttelyOulu, Marimekko ja Metropolia ovat Suomen uusia Expo-kumppaneita
Metropolia Ammattikorkeakoulu osallistuu Suomen paviljongin toisen kerroksen ulkoseinille heijastettavan näyttelymedian toteutukseen muun muassa koordinoimalla projektia. Marimekon design näkyy Suomen paviljongissa sekä itse näyttelyssä että tilojen sisustuksessa ja henkilökunnan vaatetuksessa. Oulun alue on maailmannäyttelyssä mukana Finpron järjestämissä kulttuuri- ja viestintäohjelmissa.
Snowball Shanghai – arkkitehtuurivientiseminaari 25.-27. maaliskuuta
Kolmipäiväisessä Snowball Shanghai -seminaarissa tutustutaan arkkitehtuurialan ja -viennin tämän hetken kiinnostuksen kohteisiin, näkökulmiin ja kokemuksiin sekä verkostoidutaan alan osaajien kesken. Puhujat ovat alan huippuammattilaisia Kiinasta ja Suomesta. Suomalaisille arkkitehdeille tapahtuma muodostaa lisäksi erinomaisen foorumin omien töiden esittelyyn alan ammattilaisille ja yleisölle. Seminaari on osa pidempiaikaista suomalaisen arkkitehtuurin tunnettuuteen ja liiketoimintamahdollisuuksien kehittämiseen liittyvää prosessia. Lisätietoa seminaarista: www.snowballarchitecture.fi tai www.safa.fi
