Suomi EXPO 2010 -maailmannäyttelyssä
Suomen oli helppo tehdä osallistumispäätös tammikuussa 2007, sillä suomalaisten arvomaailma tukee EXPOn teemaa. Hankkeen rahoituksesta vastaa pääosin työ- ja elinkeinoministeriö. Sen suunnittelee ja toteuttaa Finpro. Tapahtuman menestyksen kannalta on ensiarvoista, että suomalaiset yritykset ja yhteisöt ovat myös aktiivisesti mukana projektissa.
Ympäristönäkökohdat, kestävän kehityksen periaatteet, energiatehokkuus, kehittynyt infrastruktuuri ja logistiikka, innovaatiot, oppiminen ja kehittyvän teknologian tarjoamat mahdollisuudet, asumisen ja työssäkäynnin tasapaino, teollisen tuotannon ja palveluiden harmonia kaupunkiympäristössä, väestön hyvinvointi ja monet muut asiat tarjoavat lähtökohtia osallistumisen monimuotoisuudelle.
Me suomalaiset olemme kehittäneet näillä aloilla hyviksi koettuja innovatiivisia ratkaisuja, joiden uskomme voivan olla toimintamalleja muuallakin.
Shanghain maailmannäyttely tarjoaa mahdollisuuden esitellä näitä ratkaisumalleja suurelle yleisölle, Kiinan kasvavalle keskiluokalle, jonka koko on lähes EU-maiden yhteenlaskettu väkimäärä ja joka on jo maailman tärkein kehittyvä markkina. Näin herätetään kiinnostusta ja luodaan tulevaisuuden kysyntää.
Lisäksi Suomen maailmannäyttelyn partneriyritykset ja organisaatiot pääsevät esittelemään ratkaisujaan myös suoraan Kiinan keskushallinnon, provinssien ja kaupunkien sekä yritysten päättäjille järjestämällä paviljonkikäyntien ja näyttelyyn tutustumisen yhteydessä yritys- ja tuote-esittelyjä sekä kulttuuri- ja muita tapahtumia. Innovatiivisia teknisiä ratkaisuja voidaan esitellä asiantuntijoille jo paviljongin ja näyttelyn rakennusvaiheen aikana. Suomalaisyritykset voivat myös toimittaa tuotteitaan maailmannäyttelyn järjestäjille sen rakennus- ja toteutusvaiheissa.










